»yhteystiedot »kasvattajaperiaatteet »pennunostajan ominaisuudet |
Mitä toivoisimme koiranomistajalta tai pennunostajalta?![]() On hyvä ottaa selvää rodusta mahdollisimman paljon. Ennen ostopäätöstä on hyödyllistä tutustua esimerkiksi: useampaan espanjanvesikoiraan ja koiranomistajiin, tutkia rodun terveystilastoja, haastatella kasvattajia ja arvioida, kuka heistä olisi sopivin. ![]() Etukäteen on hyvä miettiä myös, mitä haluaisit harrastaa koirasi kanssa. Ota selvää paikkakuntasi harrastusmahdollisuuksista. Jokakoiralle hyödyllisiä ovat esimerkiksi pentukurssit, joilla sosiaalistutaan, opetellaan arkikäyttäytymisen ehtoja ja vaihdetaan kokemuksia muiden pennunomistajien kanssa. Muita harrastuksia voivat olla esim. match-showt, viralliset näyttelyt, agility, palveluskoiralajit (mm. haku, jälki ja viesti), TOKO, metsäjälki, nouto, koiratanssi sekä vesipelastus. ![]() Espanjanvesikoiran pennun arkikasvatuksessa on kiinnitettävä erityistä huomiota sosiaalistamiseen. Lisäksi mielestämme tärkeimpiä asioita, joita koiralle kuin koiralle tulisi opettaa ovat: hihnassa kulkeminen kiskomatta ja varma luoksetulo. Fiksuna koirana espanjanvesikoira hakee myös usein "lauman johtajuutta", mikä tulee ottaa huomioon alusta asti ongelmien välttämiseksi. ![]() Voitko tarjota koiranpennullesi tilaisuuden liikkua turvallisesti vapaana ulkona päivittäin? Terve ja reipas espanjanvesikoira tarvitsee liikuntaa, eivätkä päivittäiset muutaman kymmenen minuutin hihnalenkit kata varsinkaan kehittyvän koiran liikunnantarvetta laadussa, vaikka määrä riittäisikin. Oletko perehtynyt koiran ruokintaan? Aktiivinen koira tarvitsee varsinkin kasvuvaiheessa laadukasta ja oikein rakentunutta ruokavaliota. ![]() Jos olet kanssamme enimmäkseen samaa mieltä tärkeistä asioista ja haluat tietää enemmän koiristamme kysy rohkeasti lisää. Myymme vain aikuisille tai todella koiriin sitoutuneille nuorille, joilla perhe tukee harrastusta. |