NADADOR - Spanish water dog, Espanjanvesikoira, perro de agua Español

»yhteystiedot  »kasvattajaperiaatteet  »pennunostajan ominaisuudet

Kasvattajaperiaatteita

Koirankasvatus on meille harrastus. Jokainen uusi syntymä ja elämä on ihme ja vielä suurempi ihme on se, jos koiranpennuille onnistuu löytämään sopivat perheet ja auttamaan ja ohjaamaan perheitä kaikissa koiraan liittyvissä kysymyksissä ja ongelmissa. Erityisesti ilonhetkissä ja onnistumisissa on palkitsevaa olla mukana.

Jalostukseen pyrimme käyttämään vain virallisesti terveystutkittuja koiria. Näyttelyt ovat tarpeellisia ulkomuodon arviointitilaisuuksia, mutta näyttelymenestys ei ole ainut eikä edes tärkein kriteeri jalostuskoiralle. Luonteeltaan avoin, terve ja toimintakykyinen koira on pyrkimyksenämme valintoja tehdessä. Jalostuskoirien on oltava aikuisiän saavuttaneita ulkoisesti ja myös mieleltään kypsiä. Pyrimme noudattamaan rodun jalostustoimikunnan ohjeistusta kasvatusvalinnoissamme.

Pennut kasvavat perheolosuhteissa ja niiden sosiaalistaminen aloitetaan jo kasvattajan luona. Pennut luovutetaan asianmukaisesti madotettuina, tunnistusmerkittyinä, eläinlääkärin tarkastamina ja mahdollisuuksien mukaan pentutestattuina. Mukaan perheet saavat pentupaketin, kattavan pentuoppaan ja ruokaa ensimmäisiksi viikoiksi. Luovutus on 7-8 viikon iässä, jolloin ehdotamme pentueesta vaihtoehtoa/vaihtoehtoja kullekin tulevalle omistajalle niin, että pennun ominaisuudet vastaavat parhaiten sitä, mitä tuleva omistaja koiraltaan toivoo. Pyrimme välttämään pentuvarauksia tapaamatta tulevia perheitä.

Kriteerit pennun ja perheen kohtaamiselle liittyvät perheen dynamiikkaan suhteessa koiran ominaisuuksiin, ja esim. koiran väri tai hännänpituus ei ole merkitsevä valintakriteeri. Koiran eliniän aikana aivan muut tekijät kuin koiran ulkonäkö ratkaisevat onnistuuko yhteiselo vai ei. Espanjanvesikoiran arkikasvatus ei ole vaikeaa, perheiden ei tarvitse olla ongelmakoirakouluttajia tai koiratieteilijöitä. Etusijalla perhevalinnassa ovat koiratietoiset ja koiran arkikasvatuksesta kiinnostuneet perheet, joilla on aikaa ja halua sitoutua koiran arkikasvatukseen, sekä mahdollisesti harrastamaan koiran kanssa jotain koiralle sopivaa lajia koiran ehdoilla. Koira ei nimittäin ole huonekalu, pehmolelu, vanhemman koiran tai lasten "kaveri", eikä lapsenvahti, vaan laumanjäsen, jolla on tarve saada toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä. Koirat eivät ole "kilttejä" tai "tuhmia", vaan pyrkivät hakemaan omaa etuaan ja huomiota, jolloin omistajan tehtävä on opettaa koiralle, kuinka edut ja huomio saavutetaan ihmisten mielestä hyväksyttävillä keinoilla. Opastamme mielellämme koiran arkikasvatuksessa ja mahdollisissa vaikeammissa ongelmatilanteissa suosittelemme ongelmakoirakouluttajaa. Myös koiran ottaminen ns. pelkäksi "lenkkikaveriksi" on kyseenalaista, sillä kestäähän lenkki korkeintaan pari tuntia vuorokaudessa ja jos muu aika vietetään koirasta erossa, jää jäljelle vielä 22 tuntia vuorokaudessa.

Kasvattajan vastuu ei mielestämme lopu siihen, kun "perheen auton perävalot näkyvät". Kasvattajan tehtäviin kuuluu vastuu tekemistään kasvatuspäätöksistä kokonaisvaltaisesti sekä kasvattiperheille, toisille kasvattajille että koko espanjanvesikoirarodulle. Emme kasvata täydellisiä pentuja täydellisistä vanhemmista, sillä se on naurettava mahdottomuus. Emme myöskään kasvata espanjanvesikoiria jotakin tiettyä harrastusta varten, vaikka olisimmekin itse mieltyneet joihinkin harrastuksiin. Kustakin pentueesta voi hyvin löytyä sopiva pentu jotain harrastusta ajatellen, mutta rodun ominaisuuksien jatkuva muokkaaminen jotain yhtä harrastusta ajatellen on mielestämme lyhytnäköistä. Yhdistelmät valitaan siten, että niissä on toiveita toteutua mielestämme: mahdollisimman hyvä terveys, riittävät luonteiden ominaisuudet, rotumääritelmästä tunnistettava ulkomuoto ja ilme sekä pyrkimys koko espanjanvesikoirapopulaation säilymiseen elinkelpoisena tulevaisuudessa.

Toivomme kasvattiperheiden teettävän rodunomaiset terveystutkimukset koirilleen, kun koirat ovat 1-2 -vuotiaita. Kannustamme heitä koiraharrastuksiin ohjaamalla harrastuksiin, järjestämällä harrastustilaisuuksia sekä myös tarjoamalla laadukkaita koulutuksia innostuneille ja tavoitteellisille harrastajille. Suosittelemme kasvattipeheidemme tutustuvan myös esimerkiksi MH-luonnekuvauksen tai perinteisen luonnetestin kulkuun ja osallistumaan koiransa kanssa jompaan kumpaan näistä koiran ollessa 3-6 -vuotias.

Kasvattajina haluamme olla kasvattiemme perheiden tukena kaikenlaisissa koiraelämään liittyvissä asioissa aina tarvittaessa. Kotimme ovet ovat avoinna kasvateillemme ja koiristamme kiinnostuneille. Myyntisopimustemme lähtökohtana ovat Suomen kennelliiton sopimukset ja niiden ehdot selvitetään tulevalle koiranomistajalle selkeästi ja hyvissä ajoin ennen ostopäätöstä.